keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Kanasalaatti feat. tabbouleh

HBL julkaisi ruokasivuillaan jokunen viikko sitten libanonilaisia ruokaohjeita. Nappasin aukeaman talteen, koska ohjeet sisältävät paljon sellaisia raaka-aineita, joista pidän, kuten kikherneet, pähkinät, fetajuusto, chili, kreikkalainen jugurtti, minttu, valkosipuli, tahini… voisin luetella näitä näemmä loputtomiin.

Päivänä eräänä mietiskelin kanasalaatille vähän normaalista poikkeavaa salaattipohjaa. Mieleeni tuli, että HBL:n tabbouleh (tai tabbouli på svenska) saattaisi sopia. Eikun kokeilemaan. En ihan malttanut noudattaa alkuperäistä reseptiä, mutta hyvää tuli!

Tabbouli

KANASALAATTI TABBOULEH-PEDILLÄ viidelle

4-5 broilerin filettä
1 prk kikherneitä
1 pieni kurkku
1 keltainen paprika
1 punainen paprika
1 tomaatti
1 pussi Lempi-salaattisekoitusta, kts. TÄSTÄ

kastike:

1 valkosipulin kynsi
1 rkl tahinia
1/2 - 1 tl juustokuminaa
3 rkl limetin mehua
2 rkl oliiviöljyä
suolaa

Tabbouli

Ota ensin kanafileet lämpenemään jääkaapista. Sekoita sitten kastike. Murskaa valkosipulin kynsi ja sekoita se tahiniin. Lisää limetin mehu, juustokumina ja suola. Sekoita voimakkaasti esim. haarukalla ja lisää öljy tipoittain. Lisää hieman öljyä, jos koostumus on liian tiivis.

Tabbouli

Kuutioi kaikki vihannekset. Valuta kikherneistä neste pois ja huuhtele ne lävikössä. Sekoita kaikki ainekset kulhossa. Lisää kastike ja sekoita.

Tabbouli

Huuhtele ja kuivaa salaatinlehdet ja laita ne laakealle vadille. Kaada tabbouleh salaattipedille.

Tabbouli

Paista broilerin fileet kuumalla pannulla kypsiksi. Anna vetäytyä hetki paistamisen jälkeen ja leikkaa sitten siivuiksi. Asettele kauniisti salaattipedille ja tarjoile heti.

Tabbouli

Tabbouleh valmistetaan normaalisti bulgur-vehnästä, mutta tämä kikherneversiokin on kiva. Kannattaa kokeilla.

Seuraavaksi kokeiluun kryddiga lammfärsspett, yoghurtdipp med fetaost och mynta, muhammara...



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Älä epäröi! Jokainen kommentti on tervetullut!

Kiitos käynnistä - tack för besöket - thanks for visiting!
Susanna/Bad Mama's kitchen