Kazan behind the scenes

Badminton Europen konsepti, joka tuo saman katon alle Euroopan parhaat aikuissulkapalloilijat ja Euroopan parhaat alle 15-vuotiaat juniorisulkapalloilijat, on upea juttu! Vuonna 2014 kisat järjestettiin Sveitsin Baselissa. Baselin kisa oli ensimmäinen tällä konseptilla. Tämän vuoden kisat pelattiin Kazanissa Venäjällä. Kazan on Tatarstanin pääkaupunki ja Venäjän urheiluelämän mekka.

Sulkapalloliitto on raportoinut jo kattavasti Suomen U15-joukkueen eli Tiikereiden peleistä, joten ajattelin kirjoittaa vähän siitä, mitä muuta EM-kisojen aikana tapahtui. Lisäksi parhaillaan pelataan alle 17-vuotiaiden EM-kisoja Puolan Lubinissa, joten sopii kai meidän kotiin jääneiden hieman muistella vajaan kuukauden takaisia kisatunnelmia. Tässä tulee siis tarina:

KAZAN BEHIND THE SCENES

Matkustusta ja odottelua

Kazan ei ole hirvittävän kaukana Helsingistä, kun ottaa huomioon että suora lento sinne kestää kaksi ja puoli tuntia. Finnairin suora lento kolme kertaa viikossa kuulostaa hyvältä, paitsi että reitti jäi tauolle tammikuun lopussa ja EM-kisat pelattiin helmikuussa. Meille lankesi siis matkustustavaksi leppoisa Allegro-matka Helsingistä Pietariin ja sen jälkeen lepakkovuoro Aeroflotilla Pietarista Kazaniin, joten reipas 14-henkinen seurueemme oli perillä hotellissa kello neljältä torstaiaamuna 18. helmikuuta. Onneksi torstaina oli aikaa lepäillä ja kerätä voimia. Torstai-iltana Tiikerit kävivät tekemässä valmistavan harjoituksen, jonka jälkeen uni maistui hyvin.

Totuimme matkalla odottelemaan. Odotimme junaa, lentokonetta, ruokaa, pelien alkamista jne. Ehkäpä pisimmästä odottelusta joutui kärsimään Joakimin isä Jarkko. Jostain syystä, joka ei meille selvinnyt, käydessämme kazanilaisessa ravintola Skazkassa syömässä Jarkon ruoka saapui pöytään vasta kun muut olivat jo syöneet jälkiruokansakin ja henkilökunta teki lähtöä kotiin.

Kysyin tyttäreltä kotiin tultuamme, minkälaista hänen mielestään oli venäläinen ruoka. Vastaus oli yksioikoinen: "Ruskeaa!" Kyllä vain, se oli Kazanissa pitkältikin ruskeaa. Mutta, joukossa oli myös helmiä. Erilaiset taikinakuoreen leivotut piiraat olivat ihan mainioita. Jos ei saanut selkoa tekstistä, piti vain opetella muistamaan, minkämuotoinen piirakka kätkee sisälleen haudutettuja kasviksia, lihaa ja perunaa, kananmunaa ja perunaa jne. Borchkeitto sattuu olemaan herkkuani. Sitä oli tarjolla sulkishallin ravintolassa parinakin päivänä. Suuri lusikallinen smetanaa sekaan ja piiras kyytipojaksi ja ah, miten hyvä lounas se olikaan.

Ohjelmassa oli myös fanitusta ja kannustamista. Enimmäkseen fanitus tapahtui sillä puolella hallia, jossa aikuiset pelasivat. Kannustaminen sen sijaan sai suuremmat mittasuhteet junnujen puolella hallia. Hurrasimme tottakai kaikille suomalaisille läpi pelien, mutta myös ruotsalaisille, joiden kanssa mukavat naapurisuhteet vahvistuivat entisestään. Paulan kanssa suunnittelimme kansainvälisen kannustuspalveluyrityksen perustamista :) Liiketoimintasuunnitelma vaatii hieman hiomista, ennen kuin voimme jättää nykyiset päivätyömme.

Sulkapallon suuria nimiä käyskenteli lähietäisyydellä hallissa ja matkusti kanssamme samalla kisabussilla hotellille ja sieltä hallille. Olihan se hienoa! Juttelin Carolina Marinin kanssa hänen kännykkäpelistään. Noh, siis nolosti kysyin, kun hän istui bussissa vieressäni, kumpi sujuu paremmin, sulkis vai mobiilipeli. Daah, kuinka noloa... Mutta hei, Peter Gade, Viktor Axelsen, Marc Zwiebler, Jan O Jorgensen, Mathias Boe ja tietty Scott Evans ja Dmitry Zavadsky, suosikkini herrasmiesmäisen pelityylinsä vuoksi.

Viktor Axelsen kirjoitti ahkerasti nimmareita

Hengailua ruotsalaisten kanssa

Kun junnujen kisa oli saatu päätökseen, Jonas ja Bosse (valmentajat) järjestivät Suomen ja Ruotsin pelaajille yhteiset treenit. Treenit sujuivat hyvin ja saivat mukavan lisämausteen, kun harkkahalliin ilmestyi koko Tanskan miesjoukkue. Lisäksi hallissa lämmittelivät omiin peleihinsä Tanskan nuori kyky Anna Thea Madsen ja kokenut bulgarialainen Petya Nedelcheva. Junnut saivat kivasti kannustusta kaikilta vanhemmilta pelaajilta.

Junnut treenaa ja Tanskan Anna Thea Madsen katselee

Venäläiset osaavat seremonioiden järjestämisen. Palkintojenjakoon osallistui joukko hämmästyttävän yhdennäköisiä kaunottaria ja nuoria miehiä univormuissaan. Meidän "backstage-passiemme" ansiosta pääsimme kulkemaan kaikkialla turnaushallissa, joten tämänkin hetken ikuistaminen oli mahdollista.

Hotellimme Grand Hotel Kazan on hyvä neljän tähden hotelli. Oma huoneeni oli suurensuuri yhdelle hengelle, siisti, mukava ja LÄMMIN. Lämmin oli Kazanissa muutenkin kaikkialla sisätiloissa, jopa niin lämmin että se nousi puheenaiheeksi monen monta kertaa. Samassa hotellissa kanssamme asui joukkueita ainakin Ruotsista, Ranskasta ja Espanjasta. Tanskalaiset jäivät bussista pois edellisellä pysäkillä, joka oli kivenheiton päästä Grand Hotelista. Plussana hotellistamme pääsi suoraan suureen kauppakeskukseen, joten siitä oli helppo livahtaa ostoksille tai lounaalle johonkin lukuisista ravintoloista.

Tuloyön aamu valkeni Kazanissa harmaana

Näkymä huoneeni ikkunasta aukeni kohti hotelli Evropaa ja Kazanin urheiluasioiden ministeriön rakennusta.

Ja lopuksi, kuten tiedetään matkan onnistuminen riippuu seurasta. Seura tällä matkalla oli ensiluokkaista, niin lapset kuin vanhemmatkin, huippujengiä koko sakki. Mutta yhtä ei voi jättää erikseen mainitsematta, vaikka hänet jouduimmekin jättämään Kazaniin. Kyseinen nuori herra, Murat, toimi Suomen joukkueen attaseana kisojen ajan. Emme keksineet asiaa, jota Murat ei olisi pystynyt järjestämään. Alkuun nimitimme häntä orjaksemme, mutta Xiao keksi hetken kuluttua korrektimman nimikkeen, contact person. Siitä alkaen termi yhteyshenkilö oli ahkerassa käytössä. Murat piti meille viimeisenä iltana kauniin puheen, jossa hän kertoi olleensa onnekas saadessaan meidät suomalaiset joukkueekseen. Sitten Murat halasi meitä kaikkia. Lahjoitimme hänelle pieneksi muistoksi vierailustamme Suomen joukkueen pelipaidan.

Murat ja Finland-paita

Kansainvälinen Suomen joukkue (kotikielinä joukkueen jäsenillä suomen lisäksi on ruotsi, espanja, kiina ja tanska) esiintyi edukseen Kazanissa. Kokemusta isosta kisasta tuli roppakaupalla, kuten myös uuteen kulttuuriin tutustumisesta. Hyvillä mielin palasimme koti-Suomeen. Tarina voisi jatkua vielä kertomuksella estäjänaisesta, mutta jääköön hänen legendansa elämään suullisen perimätiedon varassa. Jos kiinnostus heräsi, kuka tahansa matkalla mukana olleista osaa kertoa tarinan :)

Team FI/SV: Joakim, Ludde, Carla, Sofia, Julia, Isabelle, Tony, Joel, Jannica

Parin vuoden takaisia Baselin kisatunnelmia ja Suomen miesten historiallista joukkuepronssia voit käydä fiilistelemässä TÄÄLLÄ.

"Päivä, jota en koskaan unohda"

"Meni viikkoja, meni kuukausia, osasin jälleen iloita, sain takaisin innon ja ajattelin, että nyt hitto soikoon minusta tulee jälleen se pelaaja joka olin aiemmin. Lukuisten fysiokäyntien, hirmuisen treenimäärän ja kuukausikontrollien jälkeen pelasin ensimmäisen harjoituspelini. Oli kulunut 10 kuukautta."

Teksti on lainaus erään pahasta loukkaantumisesta kärsineen urheilijan kirjoituksesta. Jotkut saattavat luulla, että tarina olisi sulkapalloilijan kertomaa. Vaan sepä ei ole. Tekstin on kirjoittanut Anna Lindholm, 23-vuotias käsipalloilija ja lasteni serkku.

Kesällä 2011 Anna oli treenannut kovempaa kuin koskaan aikaisemmin. Kaikki näytti hyvältä, kunnes syyskuussa käsipallokauden ensimmäisessä pelissä tapahtui jotakin. Oli pelattu vartti, kun pelitilanteessa Annan polvi hajosi.

Anna

Tuolloin 19-vuotias Anna oli pelannut käsipalloa 14 vuotta. Pari vuotta vanhempi sisko Sofia oli aina pelannut samassa joukkueessa lukuunottamatta Sofian kautta Ruotsissa. Annalla oli nyt edessään polvileikkaus ja sen kivulias jälkitila sekä paljon aikaa, tyhjää aikaa. Tietoisuus siitä, että joukkuekaverit treenaavat ja menevät eteenpäin, kun itse joutuu ensin olemaan liikkumatta ja sitten tekemään "mummutreenejä" ja vesijuoksemaan, tuntui ylivoimaiselta kestää.

Ja siitä huolimatta, kertoo Anna kirjoituksessaan, jälkikäteen päällimmäisenä on mahtava tunne siitä että on pystynyt kuntouttamaan itsensä jälleen pelikuntoon. Anna pohtii kulunutta neljää vuotta ja toteaa, että hän on oppinut paljon. Hän iloitsee siitä, että on voinut auttaa muita saman kokeneita. Vaikka aika heti loukkaantumisen jälkeen oli todella vaikeaa, Anna toteaa myös, ettei vaihtaisi päivääkään pois, koska silloin hän ei olisi siellä missä hän nyt on.

Missä Anna sitten nykyisin on? Hän asuu Oslossa ja pelaa käsipalloa Baekkelaget-nimisessä joukkueessa. Ennen Norjaan muuttoa Annan joukkue Dicken voitti kauden 2014/2015 naisten Suomen mestaruuden. Siskosten pelaaminen samassa joukkueessa sai hienon päätöksen. Sofia lopetti uransa käsipallomaalivahtina Suomen mestaruuteen.

Sofia

Loukkaantumiset ikävä kyllä kuuluvat urheiluun. Äärimmäiset suoritukset vaativat veronsa. Loukkaantuminen vaatii aina myös sopeutumista uuteen tilanteeseen. Kaikki eivät pysty enää ollenkaan palaamaan lajinsa pariin. Voisiko sanoa että sitkeimmät ja/tai onnekkaimmat palaavat. Kaikkein onnekkaimmilla on hyvä turvaverkko ympärillään loukkaantumisen sattuessa.

Jos loukkaantuneen urheilijan tunneskaala on laaja, on läheistenkin huoli melkoinen. Viime perjantaina alakuvan mustapukuinen kaksikko pelasi ensimmäistä kertaa yhdeksään kuukauteen yhdessä. Melkoinen määrä kysymysmerkkejä ehti pelin aikana kulkea läpi pääni. Onko nyt oikea hetki palata kisaamaan? Olisiko järkevää vielä odottaa? Kestääkö selkä? Mitä jos...? jne, jne...

Mutta palataanpa tuohon menneeseen yhdeksään kuukauteen hieman myöhemmin.

Anton ja Jesper, sulkapallon SM-kisat 2016, miesten nelinpelin 1. kierros

Haluaisitko sinä jakaa omia kokemuksiasi loukkaantumisen jälkeisistä fiiliksistä tai kuntoutuksesta? Annan tarinan voit lukea ruotsiksi TÄÄLTÄ.

"Hädintuskin puolet ajasta tiedän mitä teen"

Sehän on suora kuvaus minun sunnuntaipäivistäni. Sunnuntait soljuvat valon nopeudella aamusta iltaan. Sunnuntait ovat ihan parhaita päiviä. Tänään oli aikaa pitkään aamiaiseen lukuisten maitokahvien ja aamun lehtien kera. Siinä kahvikupillisten välillä pyöräytin ruoaksi parmankinkkuun käärittyjä broilerin sisäfileitä. Lemppariohje, jonka löydät TÄÄLTÄ. Ohjeesta poiketen paistoin kääröt uunissa, 200 astetta 25 minuuttia. Täydellistä!

Bongasin Facebookista tapahtuman, joka tällaiselle astiafriikille oli kuin seireenien kutsu. Iittala järjesti Teurastamon Kellohallissa kirppiksen, jonka antina oli vintage-astioita Iittalalta ja mm. Rörstrandilta. Sinne siis!

Maisemaa, Kekkeriä, Pionia, Muumeja, Helena Tynellin Aurinkopulloja, Kaj Franckin lasistoja, Riihimäen lasin upea valtavan suuri lasitölkki ja mitä kaikkea muuta kaunista ja nostalgista siellä olikaan myynnissä. Makustelin joidenkin suosikkieni hintoja ja mahdollisia käyttökohteita. Muistutin itseäni siitä, ettei meillä ole enää tilaa yhdellekään kaunokaiselle.

Hassua miten jo pikkutyttönä olen rekisteröinyt mieleeni astioita. Mummolla oli tuota Oiva Toikan Flora-sarjaa, iso mehukannu ja niitä kauniita korkeita laseja. Riihimäellä asuneella kummitädillä oli arvatenkin paljon Riihimäen Lasin tuotteita, tuokin ihana malja oli aina sillä yhdellä pikkupöydällä.

Arabian Maisema-sarjan lautasia ja vateja on kulkeutunut omaan keittiööni niin perintökalleuksina kuin kirppislöytöinäkin. Tuo alakuvan kaunotarkin olisi ollut myynnissä. Kaunis, mutta ei oikein omaa tyyliäni.

Kellohallin kuppila tarjosi maukkaita pitaleipiä. Valitsin omaani lihatäytteen, koftan, Pohjois-Afrikkalaisin maustein. Tarjolla oli harissaa, raikasta jogurttikastiketta ja jotakin salsan tyyppistä soossia. Pyysin vähän kaikkea omaan leipääni ja yhdistelmä olikin onnistunut. Kofta oli maukasta ja leivän syöminen juuri niin sotkuista kuin street foodin kuuluukin olla.

Kirppislöydöt saivat tällä kertaa jäädä hankkimatta. Nappasin kahvin mukaani, hörpin sen auringonpaisteessa ja jatkoin sitten matkaani kohti Ruskeasuon palloiluhallia.

Ei viikonloppua ilman sulkapalloa meidän perheessä. Kuopus lennähti jo viime torstaina Kööpenhaminaan jatkaakseen sieltä matkaa junalla Malmöhön. Malmössä pelattiin Internationella Skånska ungdomsspelen 2015, jossa hän oli saanut kunnian edustaa Suomea. Kotiin hän saapuu tänään puolilta öin tuliaisina hieno 3/4-sija U15-tyttöjen nelinpelissä ja ystävyys aiemmin tuntemattoman espanjalaisen nelinpeliparinsa kanssa. Husband puolestaan pelasi hopeasijalle Hanhensulan kansallisen tason turnauksessa miesten C-luokan nelinpelissä yhdessä Timon kanssa. Hyvä pojat!

Näillä miehillä on sydän paikallaan <3

HanSun kisan MN-C hopeamitalistit ja voittajat Timo, Per, Kari ja Markku. Hopeaa siis ÖIF:lle ja kultaa isäntäseura HanSulle.

Näin on sunnuntaipäivä kääntynyt kohti iltaa. Iltaa on vielä pitkälti jäljellä, koska vuorokauden vaihtuessa saamme olla noutamassa nuorimmaistamme lentokentältä. Aurinko paistaa vielä kauniisti, joten vetäisinkö lenkkarit jalkaan ja lähtisin nautiskelemaan intiaanikesästä. Hmm... puolet ajasta en tiedä mitä teen. Ei se mitään, sunnuntaisin se on ihan sallittua.

Seniorieliitin pop up -ravintola

Viime viikonloppuna sulkisseuramme ÖIF oli uuden edessä. Uutta ei suinkaan ollut se, että järjestimme turnauksen, vaan se että hallin vanha kahvio oli poissa. Mehän sitten rykäisimme myyjäiset pystyyn, vai pitäisikö tapahtumaa kutsua oikein pop up -ravintolaksi...

Kyseessä oli Vantaan Seniorieliitti 2015 -niminen turnaus. Seniorikisoihin saavat sulkapallossa osallistua yli 35-vuotiaat. Sarjoja on viiden ikävuoden välein. Ikähaarukka kisoissa oli varsin suuri, kuten myös kokemusvuosien määrä. Tässä kisassa vanhimmat pelaajat olivat yli 65-vuotiaita. Jopa vuosikymmenten peli- ja kilpailukokemus näkyi leppoisana tunnelmana tiukoissakin pelitilanteissa. Tosissaan pelataan, mutta vastustajaa kunnioitetaan aina.

Osallistua sai niin moneen luokkaan kuin halusi. Iäkkäämmät saavat pelata nuorempien sarjoissa, mutta ei toisin päin. Ahkerimmat urakoivat jopa kuudessa eri sarjassa. Tarjolla oli kaikki pelimuodot, eli kaksinpeli, nelinpeli ja sekanelinpeli. Sulkapallo on muuten niitä harvoja pallopelejä, jossa miehet ja naiset pelaavat yhdessä virallisissa kilpailuissa.

Kun pelejä on aamusta iltaan, täytyy välillä tankata. Munkit on paistettu samana aamuna ja mokkapaloissa on paksu kuorrute. Sugar power! Pääruoaksi oli tarjolla lasagnea ja salaattia.

Sämpyläainekset olivat lähiruokaa Sipoosta. Suoraan pellolta tuotu salaatti on rapeaa ja makoisaa. Pikkuleipomon sämpylät sulavat suussa.

Pelien välillä ehti seuraamaan yleisurheilun MM-kisoja.

Seuran juniorit tulivat auttamaan. Pisteennäyttäjät helpottavat pelaajien keskittymistä peliinsä.

Kahviovuoroihinkin osallistuttiin innokkaasti. Seuramme kummipelaajat hoitivat mallikkaasti niin kahvinkeiton...

yleisen chillauksen kavereiden kanssa...

kuin kahviotuotteiden myymisenkin hymyssä suin.

Sunnuntaina oli myynnissä uunituoreita pikkusuolaisia, perunavoitaikinapohjalla fetaa, pinaattia ja kesäkurpitsaa tuoreiden kasvisten kera.

Uusi sulkapallolehti on juuri ilmestynyt. Löydät sen TÄÄLTÄ. Jos ei laji ole ennestään tuttu, kannattaa tutustua ja tulla hyvään seuraan pelaamaan. Lisätietoja TÄÄLTÄ. Sulkapallon pelaamisen voi aloittaa minkä ikäisenä tahansa. Alkuun pääsee helposti ja nopeasti, mutta pelaajana voi kehittyä koko loppuikänsä.

Ravintola Diip Tallinnassa

Nuorimmainen pelasi ensimmäisen Tallinnan turnauksensa. Tiedossa oli vain vähän pelejä lauantaina, joten päätimme myös turisteilla Tallinnassa viikonlopun aikana. Lauantai-illan ruokapaikaksi valikoitui blogeissa kovasti kiitelty ravintola Diip. Ulospäin vaatimattoman näköinen Diip täytti kaikki odotukset. Paikka sijaitsee Kalamajan kaupunginosassa osoitteessa Soo 1/6.



Sisustus on kodikas ja vähän mummolahenkinen. Lapsille löytyy leikkinurkkaus, jonka nähtyään 12-vuotiaat neitokaiset huokaisivat huomattavan syvään ihastuksesta, mutta purjehtivat kuitenkin coolisti ohitse.



Ystävällinen henkilökunta tulkkasi tarvittavan vironkielisestä ruokalistasta englannin ja suomen mennessä iloisesti sekaisin.



Diipin astiat erottuivat edukseen normaalista valkoisesta ravintolaposliinista. Leipä oli kuin kotona leivottua ja se tarjoiltiin pestovoin kera.



Listalta valikoitui seurueemme lautasille suomalaisittain edullisia annoksia. Kallein valitsemistamme oli päivän kala, 12 €, ahvenia primöörien kera ja hauskasti limetillä maustettua perunamuusia. Kastike kruunasi tasapainoisen annoksen, kuten myös lasi suositeltua amerikkalaista kuivaa rieslingiä.





Pihvi jauhetusta lampaasta, jonka täytteenä oli punaisia linssejä, raikkaan jugurttikastikkeen kera.



Kevyesti savustettu lohi linguinen ja ihanan kastikkeen kera, hinta 7 €!



Jälkiruoat olivat takuuvarmoja klassikoita pannacottaa ja suklaafondantia taiten valmistettuina tuoreiden marjojen ja ravintolan oman jäätelön saattelemana. Epäitalialaisittain mammamafian jäsenet joivat cappuccinot vielä jälkiruokien kera, vaikka kello oli kerennyt jo iltayhdeksään. Ihanat kupit ja kauniit koristelut toivat plussaa kahvinautintoon.









Lauantai-ilta Diipissä oli melko hiljainen. Toivottavasti tämä ei ollut merkki paikan suosion laskusta. Meidän nelihenkisen seurueemme lisäksi syömässä oli yksi paikalliselta kuulostanut pariskunta ja kaksi muuta suomalaista seuruetta. Tosin asiakaspaikkojakaan ei ole kuin kolmisenkymmentä. Ravintolaan on satamasta matkaa vajaa kilometri ja se tarjoilee sunnuntaisin myös brunssia. Käykää ihmeessä nauttimassa Diipin hyvästä ruoasta ja rennon kohteliaasta palvelusta Tallinnassa käydessänne. Ravintolan Facebook-sivun löydät TÄÄLTÄ.



Sulkapallokin sujui hyvin. Tuloksena oli kultamitali alle 13-vuotiaiden tyttöjen kaksinpelistä.

Äiti-viestijän mentaaliblokki ja ranskalainen tomaattipiirakka

Muutaman viikon kestänyt mentaaliblokki kirjoittamista kohtaan alkaa pikkuhiljaa hellittää. Kuluneet viikot ovat olleet hienoja ja samalla rankkoja.

Viime viikkojen makuelämyksistä hienoimpia on ollut tämä ranskalainen tomaattipiirakka.



Samalla yritän mielessäni pohtia hieman sitä, miksi on paljon helpompaa kirjoittaa reseptejä ja kertoa ruoan valmistusvaiheista, kuin kertoa siitä, mitä elävässä elämässä on tapahtunut viime aikoina.



Mutta, mutta, tomaattipiirakka! Muutamia ohjeita eri lähteistä selailtuani oma versioni syntyi näin:

RANSKALAINEN TOMAATTIPIIRAKKA 1 piirakkavuoallinen