Meidän perhe kuluttaa uskomattoman määrän maustamatonta jogurttia. Ostan sitä siitä huolimatta, etten ymmärrä miksi sen hinta on kaksinkertainen verrattuna maustettuihin sokeripommijogurtteihin. Toinen asia joka harmittaa, on se ettei litran purkista saa koskaan puristettua tai kaavittua kaikkea jogurttia talteen. Siispä kokeilemaan, josko jogurtin teko luonnistuisi kotikonstein.
Kaivoin laatikon perukoilta vanhan Tupperware-astian, jossa olen haudutellut monesti ruispuolukkapuuroa. Lisäksi tarvitaan vain maitoa, Bulgarian jogurttia ja ripaus suolaa.
KOTIJOGURTTI (2 litraa)
2 litraa kevytmaitoa (tai maitoa makusi mukaan)
1 dl Bulgarian jogurttia
ripaus suolaa
muovinen tai keraaminen kannellinen astia
Kiehauta maito. Sekoittele maitoa välillä, jotta se ei pala pohjaan. Varsinkin rasvaton maito kärähtää helposti. Ripottele suola maitoon. Pieni määrä suolaa saa jogurtin maistumaan täyteläisemmältä. Kaada hieman jäähtynyt maito muoviseen tai keraamiseen astiaan. Kun maito on jäähtynyt suunnilleen kädenlämpöiseksi, sekoita Bulgarian jogurtti sen joukkoon. Sulje kansi ja laita astia vedottomaan paikkaan. Itse käytin styroxista kylmälaukkua, kun uunissa ja mikroaaltouunissa oli muuta liikennettä :), mutta nekin käyvät hyvin. Älä käy kurkkimassa välillä. Jogurtin pitää saada hapantua rauhassa.
Siirrä astia jääkaappiin 6-8 tunnin kuluttua. Noin kahdeksan tunnin kuluttua jääkaappiin laittamisesta sinulla on herkullista kotitekoista lohkeavaa jogurttia, jota voit maustaa makusi mukaan marjoilla, hedelmillä, hilloilla, myslillä, raejuustolla (kyllä vain), pähkinöillä, siemenillä tai vaikkapa maapähkinävoilla. Itse tapaan laittaa valikoiman vähän kaikkea jogurtin sekaan.
Itsetehtyä jogurttia, mansikkahilloa ja spelttisämpylöitä
Jogurtti säilyy hyvin viikonkin. Siitä erottuu aika paljon heraa, joka on varsinainen terveysjuoma. Se sisältää mm. urheilijoiden suosimia proteiineja, vitamiineja ja kivennäisaineita. Kaada hera lasiin ja nauti. Maku muistuttaa luontaistuotekaupoissa myytävän Molkosan-herajuoman makua.
Muista säästää n. 1 dl valmista jogurttia seuraavan erän siemeneksi.
Tämä on hyvää :) En taaskaan ymmärrä, miksi viime kerrasta on niin kauan aikaa.
VastaaPoistaMun ohjeessa on, että maito lämmitetään 50 asteiseksi. Sen mittaamiseen kinkkumittari on oiva väline :)
Meillä teinien jugurttimenekki olisi varmasti myös loputon, jos raaskisin maustamatonta kaksin käsin kotiin kantaa. Käytän luomumaitoa eli ei taida hinnassa paljon voittaa, mutta tätä on pakko testata!
VastaaPoista