maanantai 27. tammikuuta 2014

Viinipullosta valaisin

Joskus käy niin, että jokin projekti vie kerta kaikkiaan mukanaan. Minut vei mukanaan salainen joulunalusprojekti, jonka työnimi oli 'Viinipullosta valaisin'. Haasteelliseksi projektin teki se, että olin päättänyt yllättää Husbandin ja projekti eteni vain hänen työmatkojensa aikana. Valmista tuli kuin tulikin, jouluaatonaattona. Kiitos nuori herra B:n jolta kysyin, tahtooko hän ryhtyä sähkömiehekseni. Onneksi hän tahtoi.

Lamp

Kahden kauniin viinipullon sisältö on nautittu kymmenisen vuotta sitten Sipoon saarimökillä kansainvälisen ystäväjoukon kanssa keskellä kauneinta kesää. Monet olivat tulleet kaukaa, jotkut Saksasta tai Englannista, joku jopa Argentiinasta ja Etelä-Afrikasta. Ilmassa oli jäähyväisten haikeutta ja hyvien yhteisten muistojen kertausta.

CasaLapostolle

Syksyn pimeissä projekti eteni kruununhakalaisen Lasimestari Bergholmin liikkeen, Bauhausin, herra B:n taitavien käsien ja lopulta ihastuttavan sisustusliike Country Whiten kautta. Tuomarinkylän maalaismaisemista löytyi varjostin kumpaankin sähköistettyyn pöytälamppuun.

CountryWhite

Bad Mama's kitchen ei ole sisustusblogi, mutta en malttanut olla jakamatta tätä tee-se-itse -kokemusta kanssanne. Toivottavasti piditte.

Pitäisikö sinun mielestäsi tässä olla hieman suurempi varjostin??
Lamp

4 kommenttia:

  1. Super! Ska lägga bakom örat då vår vind snart blir färdig och dit ska inredas vuxnas sovrum. Nya lampor till nattygsborden?!

    VastaaPoista
  2. Hei Suski!
    Hienoja ovat molemmat. Mä olen säästänyt kohta vissiin 20 vuotta yhtä isoa vihreetä skumppapulloa Marlin tehtaalta . Samalla reissulla oltiin siellä Nauvossa ja saaristossa. Olen myös haaveillut että siitä saisi hyvän lampun. Nyt siinä pidän siinä oksia ja milloin pääsiäisvitsoja tai joulukoristeisia :). -Marjo-

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Marjo,

      Vasta nyt muistan vastata kommenttiisi :( Anteeksi.

      Muistothan ne tekevät esineestä tärkeän. Kaikki millä on hyvä tarina ja lämpöisiä muistoja takana, ilahduttaa mieltä vielä vuosienkin jälkeen. Hyvää loppukesää!

      Poista

Älä epäröi! Jokainen kommentti on tervetullut!

Kiitos käynnistä - tack för besöket - thanks for visiting!
Susanna/Bad Mama's kitchen