sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Urheilua ja unelmia - sulkapallon SM-kisat

Viikonloppu on vierähtänyt sulkapallon SM-kisoja lähietäisyydeltä seuraten. Ja tarkoitan ihan kirjaimellisesti lähietäisyydeltä, nimittäin rajatuomarina. En tiedä kuvittelenko vain, mutta väitän että siinä rajalla istuessa pystyy aistimaan pelaajien ajatuksia, menemään jollain oudolla tavalla heidän päänsä sisälle ja päättelemään ottelun lopputuloksen. Ei siis sitä, montako pistettä pelaajat onnistuvat saamaan, vaan sen kumpi voittaa. Vahva väite, tiedetään!

Suomenmestaruudet ratkottiin aika lailla tuttujen nimien kesken. Kaikki finalistit ovat erittäin taitavia sulkapalloilijoita, kokeneita ja monissa liemissä keitettyjä. Mikä sitten ratkaisee sen, kenelle kunnian kukko laulaa? Kun fyysiset ja taidolliset ominaisuudet ovat samalla tasolla, ratkaisee korvien väli. Niin se vain on. Mikä sitten vaikuttaa siihen korvien väliseen tilaan pelin aikana? Siihen onkin vaikeampi vastata.

Olen kuluneen vuoden aikana saanut hieman oppia sellaisista asioista kuin sisäinen puhe, tietoinen läsnäolo ja rentoumistaidot. Näitä taitoja voi soveltaa niin työ- kuin yksityiselämässäkin. Osia oppimastani olen ujuttanut myös arkijutusteluun perheemme nuorison kanssa. Älkää kertoko heille, että he ovat joutuneet äitinsä amatöörimäisen keittiöpsykologisoinnin kohteeksi :)

Sisäinen puhe on mielestäni mainio esimerkki siitä, miten voi selvitä voittajana haastavista tilanteista. Sisäinen puhe voi olla luonteeltaan joko kannustavaa tai hajottavaa. Harjoittelemalla myönteistä sisäistä puhetta voi tiukan paikan tullen pystypäin jatkaa kohti tavoitettaan tyyliin: pomo antoi palautetta työtehtävästä, joka ei sujunut odotusten mukaisesti. Ajattelen: "Nyt kun tiedän, mistä kiikastaa, osaan tehdä saman työn paremmin ensi kerralla." Hajottava sisäinen puhe kuuluisi suunnilleen näin: "Voi ei, pomo haukkui mut. Mä oon ihan surkee työssäni, saan varmasti potkut kohta."

Sama asia sulkismatsiin vietynä kuuluisi näin: "Hävisin tärkeän pisteen. No, se oli vain yksi piste. Mulla on hyvät mahikset kääntää peli vielä itselleni." Tai näin: "Voi ei, toi piste olis ollu pakko voittaa. Nyt mä häviin tän matsin."

Voisiko tuo olla se juttu, jonka rajatuomarin tarkka silmä näkee pelaajissa?

airi_20140001

Kuvassa sulkapallon naisten kaksinpelin tuore suomenmestari Airi Mikkelä. Onnittelut Airille, jolla on varmasti mahtava ura edessään. Kuva on lainattu Airin blogista My Feathered Dreams - Airi Mikkelä. Kannattaa vierailla: Klikkaa

1 kommentti:

  1. Kiitos:) Hyvä teksti, kiva kuulla ajatuksia rajatuomarinkin näkökulmasta! Itse kun pelaajana on välillä vähän huono omatunto, kun tulee helposti kiukuteltua rajatuomioista, vaikkei sillä oikeasti mitään tarkoitakaan... Ja tuo sisäinen puhe on kyllä niin tosi juttu, sitä me kovasti mentaalivalmentajan kanssa ollaan harjoiteltukin.

    Niin ja kuvan lainaaminen on tottakai täysin okei:)

    VastaaPoista

Älä epäröi! Jokainen kommentti on tervetullut!

Kiitos käynnistä - tack för besöket - thanks for visiting!
Susanna/Bad Mama's kitchen