sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Lämmin feta-bataatti-papusalaatti

Selailen aina Yhteishyvä-lehden välissä olevan ruokalehden. Viimeisimmästä numerosta jäi haaviin muheva salaatti.

Batata

Pienen soveltamisen jälkeen valmistin sen tällaisena:

LÄMMIN FETA-BATAATTI-PAPUSALAATTI 6 annosta

1 bataatti (noin 650 g)
2 punasipulia
1 rasiallinen kirsikkatomaatteja
2 pkt suuria valkoisia papuja
nippu persiljaa
150 g fetajuustoa

kastike:
2 rkl oliiviöljyä
1/2 rkl muscovadosokeria (tai hunajaa, siirappia tms.)
3 rkl sitruunamehua
1 tl tai maun mukaan suolaa
1 tl chilijauhetta
mustapippuria myllystä

Kuori ja paloittele bataatti ja punasipulit. Levitä ne uunipellille. Sekoita kastikkeen ainekset ja valele kasvisten päälle. Paahda kasviksia grillivastuksen alla noin 20 minuuttia tai kunnes ne ovat lähes kypsiä.

food
Mitkä ihanat värit!

Valuta pavuista neste pois ja huuhtele ne lävikössä. Kaada paahtuneet kasvikset uunivuokaan, kääntele pavut joukkoon ja laita vuoka uuniin noin 15 minuutiksi 200 asteeseen.

Batata

Huuhtele ja puolita tomaatit. Silppua persilja. Ota vuoka uunista ja murenna feta kuumien kasvisten päälle. Lisää tomaatit ja persiljasilppu. Tarjoile joko sellaisenaan hyvän leivän kanssa tai liharuoan lisukkeena.

Batata

Tykkäsin ihan tosi paljon tästä ruokaisasta salaatista, joten ohje saa suuren SUOSIKKIRUOKA-merkinnän :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Älä epäröi! Jokainen kommentti on tervetullut!

Kiitos käynnistä - tack för besöket - thanks for visiting!
Susanna/Bad Mama's kitchen