torstai 6. maaliskuuta 2014

Husband kokkaa arkiruokaa - kirjolohesta on moneksi

Piti ruokkia kuusi nälkäistä suuta. Hankittiin kaksi Ahvenanmaan kirjolohta. Niistä sai aineksia kolmeen ruokalajiin.

Kirjolohi

Hopeakylkiset fileet pääsivät uunipellille sellaisenaan. Kohta ne saisivat kylkiinsä viillot, viiltoihin voinokareet, karkeaa suolaa päällensä ja lorauksen valkoviiniä pellille aromia tuomaan.

Kirjolohi

Kolme fileetä sai kauniin grillipinnan uunin grillivastuksen alla. Neljäs file paistui pannulla ja jäi odottamaan seuraavan päivän salaattiateriaa.

Kirjolohi

Perkeet keiteltiin herkulliseksi kalaliemeksi laakerinlehtien ja kokonaisten pippurien kera.

Kirjolohi

Kalaliemi päineen ja ruotoineen saa kiehua hiljalleen parisen tuntia. Välillä kannattaa kuoria pintaan nouseva vaahto pois. Siivilöi valmis liemi pari kertaa. Voit keittää liemen kokoon reilusti, jolloin sitä voi pakastaa pieninä annoksina tai keitä vain hieman, jos olet aikeissa valmistaa kalakeittoa lähiaikoina.

Kirjolohi

Tarjoile uunissa paahtunut kirjolohi keitettyjen perunoiden tai höyrytettyjen vihannesten kanssa. Kala on helppo leikata annospaloiksi viiltojen kohdalta. Uunipellille jäänyt herkullinen liemi toimii hyvin kastikkeena. Herkullista ja helppoa! Siis jos taitaa fileeraamisen jalon taidon. Husband taitaa, minä vasta harjoittelen :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Älä epäröi! Jokainen kommentti on tervetullut!

Kiitos käynnistä - tack för besöket - thanks for visiting!
Susanna/Bad Mama's kitchen