Ruoantähteet - ne voivat olla kirous tai uudelleenajateltuna siunaus. Otetaanpa ihan uusi näkökulma asiaan. Tänään ei kukaan jaksa mennä kauppaan, siispä päästetään luovuus valloilleen ja sävelletään herkkuruokaa tähteistä. Nyt kun arki on alkanut, tarvitaan myös pikaruokaa. Siinä töistä tulon ja harrastuksiin lähdön välissä jokainen minuutti on kallis.
Katsotaanpa! Jääkaapista löytyy puolikas isosta kesäkurpitsasta (Pialle edelleenkin tuhannet kiitokset!), edellispäiväistä Aura-juustolla maustettua jauhelihakastiketta ja palanen parmesania. Tomaatteja meillä on aina kotona. Tästähän se syntyy, kuorrutettua kesäkurpitsaa viidelle hengelle.
Leikkaa viisi muhkeaa viipaletta kesäkurpitsasta. Jos sinulla on pienempi kurpitsa, leikkaa pari-kolme siivua/henkilö. Viillä halutessasi vähän siemeniä pois. Sivele pintaan ihan vähän öljyä. Paista kuumalla parilapannulla (sen puuttuessa tavallisella paistinpannulla) viipaleisiin vähän väriä.
Laita viipaleet uunipellille ja levitä täyte päälle. Näihin sopii melkein mikä vain kastike oli se sitten kanaa, lihaa ta kasvista. Pääasia, että tähteet päätyvät käyttöön eikä biojätteisiin. Puoli kiloa kasviksia päivässä täyttyy helpommin, kun käytät niitä lämpimänä ja kypsennettynä.
Lado vielä tomaattisiivut kastikkeen päälle, mausta ripauksella suolaa, sokeria ja pippuria.
Lisää juustoraaste. Voit kaivaa jääkaapin perukoilta kaikki kuivahtaneet juustonkannikat ja raastaa ne iloiseksi makujen sekamelskaksi maustamaan tätä mainiota tähderuokaa. Laita sitten pelti uuniin grillivastuksen alle. Saat näin rapean kuorrutuksen kesäkurpitsaviipaleisiin.
Meidän uuni selviää kuorruttamisesta noin kymmenessä minuutissa. Siinä ajassa tomaattikin ehtii hieman kypsyä. Kesäkurpitsan esikypsennys pannulla on avainasia, kun käytät grillivastusta joka kuumentaa vain ylhäältä päin. Jos haluat selvitä vielä vähemmällä vaivalla, lado ainekset raakojen kesäkurpitsaviipaleiden päälle ja kuumenna uuni 225 asteeseen. Paistoaika on silloin noin 20 minuuttia.
Löytyipä vielä edellispäiväistä salaattia jääkaapista, joten tämä kasvisvoittoinen pika-ateria valmistui lautasille asti reilussa puolessa tunnissa. Päälle hieman juustoraastetta ja silputtuja yrttejä. Voilà!
Päätän tämän lähetyksen näihin kuviin ja tunnelmiin täältä Campo Sportcenterin kahviosta. Nenän edessä mäcci ja telkkari, josta tulee lähetys Moskovan MM-kisoista. Kun sulkapallo loppui, saamme nyt seurata yleisurheilua. Ukrainan poika Bondarenko pudotti juuri maailmanennätyskorkeudesta 246 cm korkeushypyssä, mutta maailmanmestaruus hänelle joka tapauksessa tuloksella 241.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Älä epäröi! Jokainen kommentti on tervetullut!
Kiitos käynnistä - tack för besöket - thanks for visiting!
Susanna/Bad Mama's kitchen