Olin eilen Bonnierin upean sisustuslehden Divaanin kutsumana Bo Kaspers Orkesterin ja Eva Dahlgrenin konsertissa. Bo Kasper oli ihanan energinen ja ruotsin kieli soljui kauniina hänen sanoituksissaan. Tunsin itseni etuoikeutetuksi (jälleen kerran) siksi, että olen saanut opiskella ruotsia upeassa suomalaisessa peruskoulussa ja parissa muussa oppilaitoksessa sen jälkeen. Ruotsin kieli ei ole koskaan vaikeuttanut muiden kielten opiskelua omalla kohdallani, enkä voi ymmärtää sen kaltaista argumentointia kielten oppimisesta puhuttaessa. No niin, sujuvasti eksyin aiheesta, mutta saatanpa palata näihin kieliasioihin myöhemmin.
Bo Kasper valloitti kaksituhatpäisen yleisön ammentamalla eri tyylilajeista kivaa twistiä bändin esiintymiseen, kuitenkaan kadottamatta aitoa ja alkuperäistä BKO:a. Välillä bändi oli lavalla kuin ruotsalainen Santana, toisinaan se säntäili kuten Blues Brothers tai tunnelmoi aivan kuin Juha Tapio. Jossain vaiheessa palasin ajatuksissani 90-luvun alkuvuosiin ja Annankadun bluesravintola Hot Tomaton (myöh. Lostari jne) hämyiseen kellariin. Ihanaa, melodista ja nautittavaa musiikkia ja sitä pientä ironiaa sanoituksissa.
Bo Kaspers Orkesterin jälkeen lavalle kapusi Eva Dahlgren. Iätön, upea Eva, amatsoni naiseksi, kuten Bo Kasper häntä leikkisästi tituleerasi, esitti sekä uudempaa materiaaliaan että klassikoitaan. Dahlgrenin esiintymisen täydensi hänen leppoisa ja luontevalla huumorilla höystetty jutustelunsa.
Katsokaa, miten kaunis on Evan valkoinen kitara
Kiitos Heli, Minna ja muu Divaanin väki kutsusta. Hieno ilta, hyvä tunnelma, kauniit muistot!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Älä epäröi! Jokainen kommentti on tervetullut!
Kiitos käynnistä - tack för besöket - thanks for visiting!
Susanna/Bad Mama's kitchen