Portviinipäärynät stiltonilla on klassikkojälkiruoka vuosien takaa. Ohje löytyi alunperin Allt om mat -lehdestä. Valmistan tätä kielen mennessään vievää kompottia aina jouluksi, mutta hyvin säilyvänä se ilahduttaa usein vielä uutena vuotenakin. Kannattaakin keitellä tupla-annos päärynöitä samalla vaivalla.
PORTVIINIPÄÄRYNÄT
1 kg päärynöitä
pikkupullo portviiniä
0,75 dl tummaa siirappia
Lisäksi hyvää homejuustoa
lauantai 28. joulukuuta 2013
keskiviikko 25. joulukuuta 2013
Joulunviettomme jatkuu - minijoulutorttuja glögin kera
Parhaat keksinnöt syntyvät kuulemma vahingossa. Tiedä häntä, mutta tämä mainiosti glögin seuraksi sopiva minijoulutorttu ainakin syntyi ihan vahingossa; Chevre-päärynäleivoksia tehdessäni chevre loppui kesken:) Joulunviettokin on edennyt siihen vaiheeseen, että pikkupurtavaa enempää ei vatsaan mahdu.
MINIJOULUTORTUT 20 kpl
2 voitaikinalevyä
paistonkestävää omena- tai luumumarmeladia
1 päärynä tai pari tuoretta luumua
(tuoretta rosmariinia)
Leikkaa voitaikinalevy 10 samankokoiseksi ruuduksi.
Lisää taikinan päälle hieman marmeladia makusi mukaan. Leikkaa päärynästä tai luumusta pala ja aseta se marmeladin päälle. Paista leivonnaisia kymmenisen minuuttia.
Huomasin, että nämä ovat juuri sopivan kokoisia joulun ajan leivonnaisia. Kokonainen joulutorttu on monesti liian suuri ja raskas, varsinkin jos tarjottavaa on useampaa laatua.
Ihanaa joulupäivän iltaa ja hyvää joulumieltä teille kaikille!

maanantai 23. joulukuuta 2013
Joulurauhaa
keskiviikko 18. joulukuuta 2013
Puuro on parasta
Rakastan puuroa! Kuulun siis niihin, joita ei ole lapsena kyllästetty kaurapuurolla. Nimenomaan pehmeäksi hautunut, maitoon keitetty kaurapuuro erilaisilla lisukkeilla kuuluu jokaviikkoiseen ruokalistaani.
Tämän hetkinen suosikkini on kaurapuuro raejuuston ja itse tehdyn kesäkurpitsahillon kera. Katso herkullisen hillon ohje TÄSTÄ.
LEMPEÄ KAURAPUURO viidelle nälkäiselle syöjälle
9 dl kevyt- tai kulutusmaitoa
9 dl vettä
6 dl kaurahiutaleita
1 - 1,5 tl suolaa maun mukaan
Kiehauta maito ja vesi kattilassa. Lisää kaurahiutaleet sekoittaen ja keittele noin 10 minuuttia. Lisää suola ja sekoita. Anna puuron hautua kannen alla puolisen tuntia. Puuro hautuu tuossa ajassa ihanan pehmeäksi ja maukkaaksi.
Finelissä laskeskelin tuollaisen raejuusto-hillopuuroni ravintoarvot. Annos on siis viidesosa yllä mainitusta, 50 g raejuustoa ja 1 rkl hilloa. Tuo annos pitää nälän loitolla pitkään ja käy ihan kunnon ateriasta. Aika mukavalta näyttää, vai mitä sanotte?
330 kcal
43 g hiilihydraattia
7,5 g rasvaa
20,5 g proteiinia
5 g kuitua
Cute Noisy Girl maustoi puuronsa näin: mustikkakeittoa, muutama pähkinä ja rusina. MIAU!

tiistai 17. joulukuuta 2013
Glögin kanssa tarjottavaa - Chevre-päärynäleivos
Glögin kanssa tarjottavaa pikkupurtavaa on aina hauska kehitellä. Makean ja suolaisen yhdistelmä toimii usein, niin tälläkin kertaa. Bad Maman kokeileva keittiö tarjoilee Chevre-päärynäleivoksen ohjeen. Hyviä glögihetkiä!
CHEVRE-PÄÄRYNÄLEIVOKSET glögin kanssa tarjottavaksi
2 voitaikinalevyä (niitä, joista teet normaalisti 2 joulutorttua/yksi levy)
2 rkl paistonkestävää omenamarmeladia
1 päärynä
1 tanko chevreä
1 rkl hunajaa
oksa tuoretta rosmariinia
Leikkaa hieman sulaneista voitaikinalevyistä pieniä neliöitä, noin 10 kpl/levy.
Laita puolisen teelusikallista omenamarmeladia jokaisen taikinaruudun päälle. Kuori päärynä ja leikkaa siitä suunnilleen taikinaneliön kokoisia noin puolen sentin paksuisia paloja. Laita päärynät marmeladin päälle. Voit halutessasi esipaistaa leivokset tässä vaiheessa noin 10 minuuttia 200-asteisessa uunissa. Anna jäähtyä.
Leikkaa chevretanko yhtä moneen siivuun kuin sinulla on taikinaneliöitä. Laita chevresiivu jokaisen neliön päälle. Lisää hieman hunajaa ja muutama rosmariinin lehti. Paista (grillivastuksen alla), kunnes chevre saa hieman väriä.
Itse kokosin leivokset alusta loppuun heti ja paistoin niitä kiertoilmauunissa vain kertaalleen. Ensi kerralla kokeilen esipaistaen. Todennäköisesti tuloksena on lehtevämpi leivonnainen. Yhtä kaikki herkullisia kyllä olivat ja katosivat parempiin suihin alle aikayksikön.
Vesi herahtaa kielelle pelkästään kuvaa katsoessa.
Muita pikkupaloja glögin kanssa tarjottavaksi löydät TÄÄLTÄ ja TÄÄLTÄ.

sunnuntai 15. joulukuuta 2013
Glögin kanssa tarjottavaa - pekoniin käärityt taatelit
Valmistan aina joulun alla pekoniin käärittyjä taateleita. Samalla lennähdän ajatusten siivin Kalifornian auringon alle Sebastopoliin, Marimar Torresin viinitilalle, jossa ensi kertaa maistoin tätä herkkua. Helmikuinen Kalifornia oli valoisa ja aurinkoinen ja Suomen joulukuu... Siitä huolimatta Escolanets, kuten herkun katalonialainen nimi kuuluu, sopii erinomaisesti yhteen suomalaisen glögin kanssa.
ESCOLANETS ELI PEKONIIN KÄÄRITYT TAATELIT tapaspöytään tai glögin kanssa tarjottavaksi
24 kuivattua taatelia
24 mantelia
12 siivua pekonia
24 cocktailtikkua
Sujauta manteli taatelin sisään.
Leikkaa pekonisiivut puoliksi. Kääräise pekoni taatelin ympärille ja "sulje" luomus cocktailtikulla.
Paista taateleita 15-20 minuuttia 200-asteisessa uunissa. Älä päästä kärähtämään, vaan ota pois uunista kun pekoni on kauniisti ruskistunut. Siirrä kuumat taatelit talouspaperin päälle, jotta ylimääräinen rasva imeytyy paperiin. Tarjoile Escolanets lämpimänä. Ne maistuvat kyllä kylmänäkin, jos niitä sattuu jäämään yli.
Tässä taateli hyvässä seurassa, eli lohileipien (saaristolaisleipää, piparjuurituorejuustoa ja kylmäsavulohta) sekä chevre-leivoksen kanssa. Chevre-leivoksen ohjeen julkaisen myöhemmin.
Hyviä glögihetkiä! Nautitaan joulun odotuksesta ja kynttilän valosta, joulukuun pimeästä ja kirpeästä pikkupakkasesta.

perjantai 13. joulukuuta 2013
Erilaisia keittiöpuuhia - sytykeruusut
Kaikenlaisia keitoksia on Bad Maman keittiössä syntynyt, mutta koskaan ennen siellä ei ole valmistettu sytykeruusuja. Tiedättehän, ne kananmunakennoja ja kynttilänpätkiä hyödyntäen tehtävät takansytyttäjän mainiot apulaiset. On muuten kivaa puuhaa hyvän ystävän kanssa.
Sytykeruusujen valmistaminen on yllättävän helppoa. Ensin vain leikataan tai revitään munakennoista kuppeja, joihin sitten kääritään suikaleista muutama kerros ja TADAA, ruusua muistuttava aihio on valmis.
Tässä koko tarjottimellinen ruusuja ennen sulaan steariiniin kastamista.
Suurehko säilykepurkki oli suureksi avuksi. Laitoimme sen kattilaan vesihauteeseen. Kynttilänpätkät ja ulkotulien jämät sulivat siinä sukkelasti. Uhrasin vanhat Ikean keittiöpihdit ruusujen kastamiseen ja ne olivatkin mainio apuväline. Ruusu mahtui juuri sopivasti pihteihin.
Valmiiden ruusujen väri määräytyy ennemminkin steariinin värin kuin munakennojen värin mukaan.
Kastamattomia ja kerran kastettuja ruusuja
Kahden kastamisen jälkeen ruusut olivat saaneet kauniin punaisen värin.
Yksi sytykeruusu riittää yleensä sytyttämään takka- tai saunapuut. Ruusu palaa kymmenisen minuuttia. Kun ruusuja alkaa tehtailla, kannattaa niitä tehdä reilusti kerralla. Meidän kahden naisen ruusupajastamme valmistui alle kahdessa tunnissa yli 50 ruusua. Sillä aikaa Husband ja Apukokki ehtivät valmistaa meille maittavan sunnuntailounaan.
Kietaise puolen tusinaa ruusua sellofaaniin ja vie tuliaisiksi tai lahjaksi. Kaikki tulisijan omistajat kiittävät taatusti.

tiistai 10. joulukuuta 2013
Linssi-tomaattikeitto - ruokaisa kasviskeitto
Keitot ovat ihanaa talviruokaa. Näin joulun alla on hyvä keventää hetkeksi aikaa ja valmistautua talven suureen ruokajuhlaan. Tähän tarkoitukseen sopii hyvin maukas linssi-tomaattikeitto.
VALKOSIPULINEN LINSSI-TOMAATTIKEITTO 6-8 annosta
4 dl gogreen punaisia linssejä
2-3 (salotti)sipulia
3 valkosipulin kynttä
1 rkl oliiviöljyä
2 prk (luomu)tomaattimurskaa
2 prk vettä
yrttimausteita
suolaa, pippuria
3 tl valkoviinietikkaa
1 tl sokeria
Huuhtele ja valuta linssit siivilässä. Silppua sipuli ja valkosipulin kynnet. Kuumenna oliiviöljy kattilassa ja lisää sipulisilppu. Kuullota. Lisää valkosipulit ja kääntele, etteivät ne kärähdä. Lisää tomaattimurska ja 2 prk kylmää vettä. Kuumenna ja lisää linssit kiehuvaan keittoon.
Mausta suolalla, pippurilla ja yrteillä. Tuoreet yrtit kannattaa lisätä vasta valmiiseen keittoon. Käytin tähän keittoon salviaa ja oreganoa, mutta esim. meiramikin sopii hyvin.
Kaapista sattui löytymään luomutomaattimurskaa sekä Pirkka- että Rainbow-merkiltä. Juu, löytyy sekä plussa- että ässäkortti lompakosta. Suurta eroa en huomannut koostumuksessa, joten kaipa tällainen tasapuolisuus käy keittoon ihan hyvin :)
Hauduttele keittoa puolisen tuntia ja surauta se sen jälkeen sauvasekoittimella soseeksi. Lisää tarvittaessa vettä, jotta saat keittoon haluamasi rakenteen. Kuten niin monet muutkin keitot, hienosäädän tämänkin pyhällä kolmiyhteydellä suolaa, sokeria ja valkoviinietikkaa. Ja muista maistaa, maistaa ja maistaa, kunnes maku on runsas ja nostaa veden kielelle.
Keiton lisukkeeksi sopii mainiosti pehmeä creme fraiche ja purutuntumaa antamaan paahdetut pinjansiemenet.

lauantai 7. joulukuuta 2013
Kuulumisia Herbie sisäpuutarhasta
Muistatteko vielä Herbien? Väsymättä vettä kierrättävä ja auringon lailla loistava Herbie sisäpuutarha on jokaisen yrttien ystävän ehdoton hankinta.
Se, mikä näytti lokakuussa TÄLTÄ, näyttää nyt tältä
Persilja on saanut väistyä salvian tieltä, minttu rehottaa valtoimenaan ja ruohosipuli kitkuttelee, mutta hennot varret maistuvat edelleenkin kesältä. Minttua olen käyttänyt ananascarpaccioon, ohje TÄSTÄ, napsinut kuivumaankin ja haudutellut siitä raikasta juomaa.

perjantai 6. joulukuuta 2013
Hyvää itsenäisyyspäivää
Löysin runosikermän, joka on koottu vuonna 2007 Suomen 90-vuotisen itsenäisyyden kunniaksi. Samansointuiset säkeet kertovat hienosti siitä, mitä Suomi tuo mieleen eri-ikäisille ja niin kaukaa tulleelle kuin meille syntyperäisillekin suomalaisille.
90-v, sotaveteraani Sodankylästä
Suomi on suota ja kuokka ja sisu,
Suomi on pettu ja pottu ja nisu.
Suomi on kuusi ja koivu ja petäjä,
punainen tupa ja polku ja veräjä.
80-v, Aira Samulin
Suomi on sauna ja lauantai-ilta,
Suomi on järvellä kuutamon silta.
Suomi on riiuu ja hääyöaie,
totinen mies ja hiljainen nainen.
70-v, Erkki Toivanen
Suomi on Lapua, Kollaa ja Karjala,
Suomi on Marski ja Rokka ja Koskela.
Suomi on perkele, puukko ja Alko,
sininen risti ja valkoinen salko.
60-v, Suomi 90 -pääsihteeri
Suomi on itä ja länsi ja pohjoinen,
Suomi on kylmä ja lämmin ja sohjoinen.
Suomi on lapsi ja kehtolaulu,
velka ja mökki ja tikkataulu.
50-v, Marja-Liisa Kirvesniemi
Suomi on Nurmi ja jääkiekkohalli
Suomi on keihäs ja formularalli.
Suomi on Elmo ja voittoa toivoo
eukkoa kantaa ja suksitta sauvoo.
40-v, Stefan Wallin
Finland är finska och Finland är svenska
Finland är sami och också fingelska.
Finland är fjärran och Finland är nära,
mobil och global och digi och kära.
40-v, Stefan Wallin, suomeksi
Suomi on finska ja suomi on svenska,
suomi on saame ja hieman fingelska
Suomi on kaukana, Suomi on liki,
mobiili, globaali, hitech ja digi.
30-v, Mouni Abdellaoui
Suomi on alus ja maine ja infinitiivi,
Suomi on paikka ja verbi ja imperatiivi.
Suomi on koto ja Suomi on vento
ulkotulento ja sisäolento.
20-v, räppäri Pikku G (oma sanoitus)
Suomi on vapaa, puhdas ja turva,
Suomi on taidetta, metsiä ja puita.
Suomi on sävel, rytmi ja runo,
kunnialla seisoo maa vankka ja sulo.
10-v, Santeri Nuutinen / Kotikatu
Suomi on äiti ja isä ja koulu,
Suomi on Muumi ja Rölli ja joulu.
Suomi on netti ja mese ja tsätti,
ihku ja fantsu ja namu ja nätti.
keskiviikko 4. joulukuuta 2013
Vuohenjuusto-pinaattilasagne - tuhtia talviruokaa
Oletko kokeillut lisätä linssejä lasagneen? Bad Maman keittiössä sekin on nyt testattu. Ihan mainiosti sopivat punaiset linssit tuhtiin vuohenjuusto-pinaattilasagneen tuomaan mukavaa suutuntumaa ja proteiinia.
VUOHENJUUSTO-PINAATTILASAGNE 8 annosta
200 g tuoretta pinaattia (tai paketillinen pakastepinaattia)
1 pieni sipuli
2 valkosipulin kynttä
1 rkl oliiviöljyä (tai vähemmän, jos haluat)
juustokastike:
75 g voita
vajaa 1 dl vehnäjauhoja
7 dl maitoa
300 g punaleimaista emmental-juustoa
0,5 tl suolaa
muskottipähkinää
2 dl punaisia, kuivattuja linssejä
1 tl suolaa
täysjyvä-lasagnelevyjä
300 g chevreä
1 dl pinjansiemeniä
Huuhtele ja keitä linssit pakkauksen ohjeen mukaan. Itse keitin kerralla koko paketillisen, koska mielessä oli myös linssikeitto…
Valmista juustokastike. Sulata voi ja lisää vehnäjauhot koko ajan sekoittaen. Lisää maito vähän kerrallaan koko ajan sekoittaen. Anna kiehua hiljaisella lämmöllä viitisen minuuttia. Lisää viimeiseksi raastettu juusto, halutessasi vähän muskottipähkinää ja suolaa maun mukaan.
Huuhtele ja kuivaa pinaatti. Kuumenna oliiviöljy pannulla. Lisää silputtu sipuli ja hetken kuluttua valkosipuli pannulle. Freesaa kuultavaksi ja lisää pinaatti.
Iso kasa pinaattia kutistuu käden käänteessä tällaiseksi:
Kokoa voideltuun uunivuokaan kerroksittain kaikkea. Aloita linsseistä ja juustokastikkeesta. Lado niiden päälle kerros kokojyvälasagnelevyjä.
Jatka pinaatilla ja chevrellä.
Lisää kerroksia, kunnes kaikki tarpeet, paahdetut pinjansiemenet päällimmäisenä, ovat vuoassa ja ruoka näyttää suunnilleen tältä:
Paista 200-asteisessa uunissa noin 45-50 minuuttia. Laita paistamisen loppuvaiheessa kansi tai folio lasagnen päälle, jos väritys alkaa olla liian tumma.
Tuhti vuohenjuustolasagne on todellista comfort foodia - lohturuokaa syystalven pimeisiin. Onkin hyvä pilkkoa kevennykseksi iso kulhollinen porkkanoita ja kurkkua alkupalana rouskuteltavaksi. Enkä voi olla suosittelematta reipasta lenkkiä sillä aikaa kun ruoka valmistuu. Heijastin heilumaan ja raikkaaseen ulkoilmaan mars!

maanantai 2. joulukuuta 2013
Havukranssi
Voi miten taitavia jotkut ovatkaan! Meiltä vähemmän taitavilta kauneimman havukranssin nappaaminen vaatii hieman vikkelyyttä. Olen jo monena vuonna hakenut meidän oveen kranssin Helsinge skolan adventtibasaarista. Basaari pidettiin jälleen eilen, ensimmäisenä adventtina ja jälleen onnistuin saamaan sen kauneimman kranssin :)
Picmonkey mahdollistaa kivat koristeet kuviin.
Oikeasti basaarissa oli myynnissä monen monta kaunista havukranssia. Lisäksi koululaiset ja talkoisiin valjastetut vanhemmat olivat loihtineet upeita piparkakkutaloja, joulukortteja ja -koristeita, lämpöisiä villasukkia ja -lapasia, maustekakkuja...

sunnuntai 1. joulukuuta 2013
Äidin oma joulukalenteri
Jokainen äiti on SUKLAAjoulukalenterinsa ansainnut. Omani on moderni muunnelma perinteisestä monioksaisesta joulupuusta. Tämän olen ostanut monta vuotta sitten Ikeasta.
BAD MAMAN OMA JOULUKALENTERI
Tarvitset:
"puun"
24 suklaakonvehtia
lankaa ripustamiseen
Vähän kuin viinimaku, myös suklaamaku saattaa muuttua vuosien mittaan. Jätin taannoin makean syönnin kokonaan jopa pariksi vuodeksi ja sen jälkeen vaalea suklaa ei enää ole maistunut entiseen malliin. Onneksi muidenkin suomalaisten maku on muuttunut ja markkinoille on ilmestynyt suuri valikoima niin tummapaahtoisia kahvipapuja kuin tummaa suklaatakin, jota syön mieluusti silloin tällöin.
Valitsin joulupuuhuni Fazerin tummia, 47 % kaakaota sisältäviä konvehteja. Niissä on sopivasti makeutta ja kaakaon täyteläisyyttä.
Tässä joulukalenterini rakennusaineet:
Siivouspäivän päätteeksi laitoin vanhaan tinatuoppiin nipun kauniita valkoisia reilun kaupan ruusuja, laitoin led-kynttilän palamaan huopaenkelin sisään ja kokosin joulukalenterini. Nyt saa joulukuu alkaa!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)