keskiviikko 14. elokuuta 2013

Ihana kesäkaali

Paistoin kaalia - siis laitoin paistettua kaalia - ensimmäistä kertaa ikinä - ja siitä tuli HYVÄÄ!

Tarvitset

1 kg valkokaalia
2 porkkanaa
2 kesäsipulia (tai 1 keltasipuli)
1-2 rkl voita
suolaa maun mukaan
ripaus sokeria
pieni tilkka siirappia

Raasta porkkanat karkeaksi raasteeksi ja pilko sipulit. Kuullota pannulla (halutessasi voissa). Ota porkkanat ja sipulit pois pannulta. Pilko kaali ohuiksi suikaleiksi. Kuumenna voi pannulla ja lisää kaalisuikaleet. Älä hämäänny siitä, että kaalia näyttää olevan tosi paljon. Se hupenee nopeasti. Malta olla kääntelemättä, sillä nyt tavoitellaan hyvää paistopintaa. Ripottele teelusikallinen tai kaksikin sokeria kaalin sekaan ja ANNA PAAHTUA rauhassa. Kääntele noin kymmenen minuutin kuluttua ja paista jälleen. Kun kaali on kypsää, lisää porkkanasipuliseos pannulle ja sekoita. Tarkista suola, rouhi vähän pippuria myllystä ja valuta päälle hieman siirappia.

kaalia

Paistettu kaali sai seurakseen BBQ-lohta. Lohi valmistettiin uunissa Barbeque-kastikkeella siveltynä grillivastuksen alla. Annoksen mausteina on silputtua korianteria ja limeviipale.

20130801_181218

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Älä epäröi! Jokainen kommentti on tervetullut!

Kiitos käynnistä - tack för besöket - thanks for visiting!
Susanna/Bad Mama's kitchen