torstai 4. kesäkuuta 2015

Smoothie bowl

Niitä on näkynyt jo jonkin aikaa sosiaalisessa mediassa. Hyvinvointibloggarit ja puhtaan ruoan puolestapuhujat ovat rakentaneet, kuvanneet ja julkaisseet mitä upeampia sellaisia eri medioissa. Pitihän minunkin sitten ryhtyä kokeilemaan, nimittäin smoothie bowlin tekemistä. Omat ainekseni eivät ole hohdokkaimmasta päästä superfoodia, mutta näillä pääsee keittiötaviskin hyvään alkuun. Kaunishan siitä tuli ja mikä tärkeintä myöskin herkullinen.

20150531_110337

SMOOTHIE BOWL kahdelle

2 dl maustamatonta jugurttia
2 dl marjajugurttia
1 kypsä banaani
2 dl kohmeisia pakastemansikoita

Koristeeksi

kotimaisia pakastevadelmia
1 banaani
(marjajauhetta)

Sekoita kaikki ainekset blenderissä. Kaada kulhoon. Jos sinulla sattuu olemaan marjajauhetta, ripottele sitä smoothien päälle. Koristeet pysyvät ryhdissä smoothien päällä vähän paremmin. Koristele kotimaisia vadelmilla ja banaanisiivuilla. Lusikoi suuhusi.

20150531_105702

Blenderin kannun puhdistaminen voi olla hankalaa. Oman Hamilton Beach -merkkisen blenderini käyttöohjeesta löytyi fiksuista fiksuin pesuohje.

KATSO VIDEO TÄSTÄ!

Ilmojen lämpenemistä odotellessa aion kehitellä uusia smoothie bowleja. Mikä on sinun suosikkicombosi?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Älä epäröi! Jokainen kommentti on tervetullut!

Kiitos käynnistä - tack för besöket - thanks for visiting!
Susanna/Bad Mama's kitchen