tiistai 13. elokuuta 2013

Kesäkurpitsahillo vaniljalla ja sitruunalla

Omenasadosta on tulossa surkea. Vuosi sitten kolme puuvanhustamme notkuivat omenoiden painosta. Nyt kuivuus on jättänyt ne vähäiset yksilöt pikkuruisiksi ja nekin putoilevat onnettomina ja raakoina maahan. Nyyh!

Suosin luonnonjugurttia, jolloin lisäaineet jäävät kaupan jugurttihyllyyn. Naturellia jugurttia on kiva maustaa itse eri tavoin. Itse maustaen jugurtista saa juuri omaan makuun sopivaa ja syödyn sokerin määrää on näin helppo vähentää verrattuna kaupan valmiisiin sokeripommeihin. Kylmiössä odottaa jo jokunen purkki mansikkahilloa, mutta jotain muutakin oli keksittävä. Onnentyttö kun olen, sain ihania keltaisia kesäkurpitsoja. Ajatus kesäkurpitsahillosta alkoi muodostua. Halusin ehdottomasti mausteeksi vaniljaa ja joku vinkkasi sitruunan sopivan hyvin. Eikun googlaamaan ja monen ohjeen yhdistelmästä tuli sitten tällainen.

20130810_100629

Tarvitset:

2 kg keltaisia kesäkurpitsoja
3 sitruunaa
1-2 vaniljatankoa
2 tl Rapunzel luomuvaniljaa
1 kg hillosokeria

Zucchinihillo

Kuutioi kesäkurpitsat ja laita ne kattilaan vaniljatangon kanssa. Lorauta tilkka vettä sekaan ja anna kiehua noin 20 minuuttia. Kokeile hammastikulla kuutioiden kypsyyttä. Purista mehu kolmesta sitruunasta ja raasta kahdesta aromaattinen kuoriosa melko hienoksi raasteeksi. Kaada ylimääräinen neste pois kattilasta (noin 1/2 litraa).

20130810_110706
Viinilaatikko paremmassa käytössä

Laita pestyt lasipurkit tässä vaiheessa 100-asteiseen uuniin ja upota kannet kuumaan veteen.

Soseuta kypsät kesäkurpitsapalat sauvasekoittimella. Ongi sitä ennen vaniljatanko pois kattilasta. Halkaise tanko, raaputa veitsellä siemenet irti ja lisää ne kesäkurpitsasoseeseen. Heitä tyhjä vaniljatanko soseen sekaan. Jatka keittämistä ja kaada sitruunamehu kattilaan. Lisää myös hillosokeri ja keittele hilloa vielä viitisen minuuttia. Lisää sitruunankuoret ja kiehauta hillo. Kuori mahdollinen vaahto pois hillon pinnalta. Sekoita vielä Rapunzel-vanilja hillon sekaan ja anna jäähtyä puolisen tuntia. Pätki vaniljatanko yhtä moneen osaan kuin hillopurkkeja on. Laita palanen jokaiseen purkkiin. Purkita hillo kuumiin purkkeihin ja sulje kannet hyvin.

hillopurkit
Cute Noisy Girl askarteli, cute isn't it?

20130810_120745
Hillosta tuli ihanan auringonkeltaista, pehmeän vaniljaista ja kirpeän sitruunaista.

4 kommenttia:

  1. Auringonpaistetta purkissa talven varalle :)

    Kehtaankohan edes myöntää, etten ole koskaan kuullut keltaisesta kesäkurpitsasta.

    VastaaPoista
  2. Kuulostaa herkulliselta. Kokeilin kesäkurpitsahilloa tänä vuonna ensimmäistä kertaa ja totesin, että hillomaista siitä taitaisi tulla jos ne kesäkurpitsat malttaisi soseuttaa... Maku oli kyllä hyvä, mutta koostumus ei suinkaan hillomainen. Eli uusi yritys! Onneksi kesäkurpitsoja piisaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kyllä vain, herkullista on. Kiitos! Onnea uudelle yritykselle :)

      Poista

Älä epäröi! Jokainen kommentti on tervetullut!

Kiitos käynnistä - tack för besöket - thanks for visiting!
Susanna/Bad Mama's kitchen