sunnuntai 19. tammikuuta 2014

Turnausevästä - kanapasta

Piti keksiä suolainen turnauseväs, jota voi syödä niin kylmänä kuin lämpimänäkin. Piti myös lähteä neljän hengen voimin Tammisaareen BMK-46 järjestämään sulkapallon juniorieliittikisaan. Noh, tuli vesirokko ja aikaa bloggaamiseen, :( ja :).

Pojken Blå taistelee parhaillaan alle U17-luokan nelurifinaalissa turnausvoitosta. Edessä on myös kaksinpelin puolivälierät, joten jännitettävää riittää. Onneksi on Tournament Software ja Husbandin tulospalvelu. Cute Noisy Girl sen sijaan on harvinaisen hiljainen, hyvin pilkullinen ja harmissaan turnauksen peruuntumisesta hänen osaltaan.

Olin kuitenkin kulkenut vakioreitin Alepan läpi hyvissä ajoin ja poiminut sieltä tarpeet kanapastasalaattia varten. Minulle raportoitiin eilen Tammisaaresta, että hyvin oli maistunut ja sopivasti antanut energiaa peleihin. Ja niin maistui täällä kotonakin, myös vesirokkopotilaalle.

pastasallad

KANAPASTASALAATTI PARSAKAALILLA JA MAISSILLA 6 annosta

400 g broilerin rintafileitä, maustamattomia
400 g täysjyväpastaa (esim. Torino Täysjyvä Cappelli)
100 g sipulikuutioita (pakaste)
pussillinen parsakaalia (pakaste)
pussillinen maissia (pakaste)
1 iso valkosipulinkynsi
1 rkl oliiviöljyä
suolaa
currya
vihreitä (luomu)oliiveja


Ota broilerit jääkaapista lämpenemään hyvissä ajoin. Keitä pasta ohjeen mukaan. Ota talteen 1-1,5 dl pastan keitinvettä. Valuta kypsä pasta lävikössä. Kaada takaisin kattilaan pasta ja talteen ottamasi keitinvesi. Sekoita. Näin pastasta ei tule kuivaa.

pastasallad

Kuumenna oliiviöljy pannulla ja hauduta sipulikuutioita kymmenisen minuuttia matalalla lämmöllä. Lisää pieni tilkka öljyä ja hauduta myös silputtu valkosipuli kypsäksi. Voit varovasti antaa sipulien myös ruskistua hieman. Lisää sipulit pastan sekaan. Käytä hieman sulaneet parsakaalit pannulla ja kaada nekin kattilaan.

Paista broilerifileet kuumalla (valurauta)pannulla. Et tarvitse rasvaa paistamiseen, kunhan annat fileiden paistua rauhassa koskematta niihin. Ne irtoavat itsestään valurautapannustakin, kun niissä on hyvä paistopinta. Hyvä paistopinta = paljon makua! Käännä fileet ja anna paistua läpikypsäksi, mutta ei ylikypsäksi = kuivaksi. Mausta fileet paistamisen jälkeen suolalla ja currylla.

Leikkaa paistetut broilerifileet suupalan kokoisiksi paloiksi. Lisää kattilaan. Lisää kattilaan myös jäinen maissi. Mausta suolalla ja pippurilla. Sekoita koko satsi sekaisin. Pakkaa mukaan eväsrasioihin sopivankokoisia annoksia syöjien määrän mukaan. Suolaiset oliivit sopivat salaattiin hyvin ja paikkaavat urheilijan suorituksen aikana menettämiä suolavarantoja. Lisää siis muutama oliivi annoksen pinnalle.

pastasallad

Pastasalaatista saat mainiot eväät vaikka töihinkin. Lisää rasiaan esim. rucolaa ja kuutioitua tomaattia. Näin annos kevenee sopivaksi toimistotyöläiselle.

pastasallad

Juuri saamani tiedon mukaan nämä pojat voittivat Ekslaget 2014 nelinpelifinaalin! Onnea J ja Pojken Blå!! (kuva viime syksyltä)

20130929_133000

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Älä epäröi! Jokainen kommentti on tervetullut!

Kiitos käynnistä - tack för besöket - thanks for visiting!
Susanna/Bad Mama's kitchen