sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Karvas pettymys ja syvien makujen lämmin salaatti

Parhaat onnittelut teille kaikille bloggarikollegoille, jotka syksyn tullen pääsitte opiskelemaan Ruokajournalismin opintokokonaisuutta Haaga Heliassa. Itsekin pyrin, mutta en mahtunut valittujen 21 opiskelijan joukkoon. Harmitti vietävästi. Istuisinko nyt sitten tympääntyneen näköisenä nojatuolissa koko syksyn, kuten herra Dali tuossa alakuvan maalauksessa taannoisessa Coca Cola -pullo 100 vuotta näyttelyssä Sinebrychoffin Taidemuseossa?

20151003_135013



Päätin kuitenkin käsitellä pettymykseni luottaen vanhaan sanontaan: "Everything happens for a reason." Pohdin blogini sisältöä hieman uusin silmin. Aloitin blogin reilut kaksi vuotta sitten kerätäkseni omalle perheelle reseptiarkistoa ja muistoja sulkapalloon liittyvistä matkoista ja kokemuksista. Blogin sivun näyttöjä tilaston mukaan on kertynyt jo lähes 120 000, joten on ilmiselvää että joku muukin käy kurkkaamassa blogiini silloin tällöin.

20151004_123412

Olisiko aika aloittaa jotakin uutta? Tätä pohdin juuri nyt, kun talvivalkosipulit on istutettu. Toivon, että lavakaulukseen lapioitu kompostimulta antaa hedelmällisen kasvualustan pienille istukkaille. Yöpakkasetkin saisivat pitää taukoa, jotta kynnet ehtisivät juurtua hyvin. Keväällä sitten nähdään, miten olen onnistunut tässä ensikokeilussa kasvattaa omat valkosipulit. Jännittävää! Uusien ajatusten idut on myös istutettu. Miten ne jalostuvat, sen näyttää aika.

Nyt kuitenkin tarvitaan resepti, joka syksyn kunniaksi on hieno syvien makujen ja värien liitto.

OODI ROSMARIINILLE JA PUNAJUURILLE lämmin salaatti kuudelle

1 kg punajuuria
800 g perunoita
rasia (n. 70-100 grammaa) baby-pinaattia
200 g Fetajuustoa
oliiviöljyä
voita
kuivattua rosmariinia
balsamicoa
suolaa
mustapippuria

Keitä punajuuret kypsiksi. Keitä ne pestyinä, mutta kuorineen. Koosta riippuen keittoaika on 45-60 minuuttia. Nosta keitetyt juurikkaat jäähtymään leikkuulaudalle. Kuoret irtoavat helposti ihan paljain näpein. Leikkaat punajuuret lohkoiksi.

Viipaloi pestyt perunat noin puolen sentin paksuisiksi viipaleiksi. Aseta ne vieriviereen uunipellille. Sivele viipaleet oliiviöljyllä. Rouhi päälle hieman mustapippuria. Käännä viipaleet ympäri ja voitele kääntöpuolikin oliiviöljyllä. Ripottele viipaleille reilusti kuivattua rosmariinia. Paista 200-asteisessa uunissa 20-30 minuuttia. Ripottele viipaleille suolaa.

Laita paistinpannulle noin ruokalusikallinen oliiviöljyä ja nokare voita. Kaada punajuurilohkot kuumalle pannulle. Anna paistua hyvän aikaa ja lorauta sitten pannulle noin kaksi ruokalusikallista balsamiviinietikkaa. Lisää suolaa maun mukaan, hieman mustapippuria ja lopuksi rosmariinia mausteeksi.

Kokoa salaatti suurelle vadille. Ensin kerroksittain pinaattia, punajuuria ja perunoita. Sitten fetajuusto kuutioina tai murusina. Viimeistele pinaatinlehdillä.

20151012_201944

Perunat ovat rapeita pinnalta ja värjäytyvät nopeasti kauniin punaisiksi. Pinaatti raikastaa ja feta tuo hieman happamuutta tasapainottaen täyteläisiä makuja. Pitkästä aikaa innostava uusi resepti Bad Maman keittiöstä :) Salaatti on ruokaisa ihan sellaisenaankin, mutta siihen voi halutessaan paistaa rinnalle vaikkapa broilerfileitä, kuten me teimme.

20151012_202312

Jos salaatista jää jotakin tähteeksi, sopii se mainiosti eväsruoaksi.

20151012_210704

Kaunista syksyä muhevien makujen kera!

2 kommenttia:

  1. Voihan harmi,ymmärrän hyvin että olet pettynyt sillä tuo opiskelukokonaisuus kuulostaa niin houkuttelevalta.Salaatti näyttää herkulliselta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Jael! Onnittelut sinulle blogin 7-vuotissynttäreiden johdosta! Appelsiineja ja hunajaa, aina ilo lukea!

      Poista

Älä epäröi! Jokainen kommentti on tervetullut!

Kiitos käynnistä - tack för besöket - thanks for visiting!
Susanna/Bad Mama's kitchen