lauantai 31. lokakuuta 2015

Voipaputahna kanelilla ja sitruunalla

Hummusta, pestoa, tapenadea, mitä vain täyteläistä ja aromikasta tahnaa ja minä olen aivan myyty! Ahorita-ravintoloiden Valkoisen täytteen innoittamana lähikaupasta tarttui matkaan säilöttyjä voipapuja. Tälläkin rakkaalla lapsella on monta nimeä, joten saatat tunnistaa ne myös nimellä suuret valkoiset pavut tai limanpapu (lima beans). Kypsän voipavun koostumus on täyteläinen ja aavistuksen rakeinen. Sen neutraali maku jättää tilaa hyvinkin erilaisille mausteille.

20151027_175919

VOIPAPUTAHNA viidelle lisukkeeksi tai leivän päälle

noin 250 g isoja valkoisia papuja (keitettyjä tai säilöttyjä)
noin 0,5 dl kylmää vettä
1 rkl oliiviöljyä
2 rkl sitruunamehua
sitruunankuoriraastetta (jos haluat)
suolaa ja mustapippuria maun mukaan
noin 1 tl kanelia maun mukaan

sunnuntai 18. lokakuuta 2015

Karvas pettymys ja syvien makujen lämmin salaatti

Parhaat onnittelut teille kaikille bloggarikollegoille, jotka syksyn tullen pääsitte opiskelemaan Ruokajournalismin opintokokonaisuutta Haaga Heliassa. Itsekin pyrin, mutta en mahtunut valittujen 21 opiskelijan joukkoon. Harmitti vietävästi. Istuisinko nyt sitten tympääntyneen näköisenä nojatuolissa koko syksyn, kuten herra Dali tuossa alakuvan maalauksessa taannoisessa Coca Cola -pullo 100 vuotta näyttelyssä Sinebrychoffin Taidemuseossa?

20151003_135013


lauantai 3. lokakuuta 2015

Oravanpyörä pyörii

Niinhän se on, kun arki on lasten pitkän kesäloman jälkeen alkanut, oravanpyörä pyörii jälleen. Blogikin on jäänyt arjen ja flunssan jalkoihin. Kun makaat sohvan pohjalla kolmatta päivää seuranasi lämmittävä inkiväärijuoma ja telkkarin kaukosäädin, alkaa mielen sopukoista nousta uusia ajatuksia. Pysäyttikö liiallinen stressi kropan aiheuttamalla flunssan juuri tähän kohtaan syksyä? Pyöriikö arki liiaksi rutiinien ympärillä? Olisiko aika järjestää joitain asioita uusiksi?


Nämä tytöt osaavat selkeästi irrottautua arjesta. Mikä heidän tarinansa on, siitä ei minulla ole tietoa. Ihastuttava lauma pelmahti pari viikonloppua sitten Kansallismuseoon ja sain napattua heistä kuvan kaukaa.

Syksy on ollut aina lempivuodenaikani. Lämpö viipyilee vielä hämärtyvissä illoissa, mutta tuulenvireessä on jo viileä sävy. On ihana sytyttää kynttilöitä ja tuijotella elävää tulta takassa, niin sisällä kuin ulkonakin. Puutarhakaupat täyttyvät kanervista ja syklaameista. Syvä purppuraväri kuuluu minun syksyyni kiemurtelevien murattien kera.



Uutta intoa ja puhtia eloon on haettava kauniista asioista ja uusista elämyksistä. On aika oppia uutta ja verestää vanhoja taitoja, nautittava kauniiden syyspäivien valosta, niin kauan kuin sitä riittää.

Toinen toistaan opettaen



Iloa ja valoa sinunkin syksyysi. Hypätään pois oravanpyörästä aina kun se on mahdollista.

sunnuntai 13. syyskuuta 2015

"Hädintuskin puolet ajasta tiedän mitä teen"


Sehän on suora kuvaus minun sunnuntaipäivistäni. Sunnuntait soljuvat valon nopeudella aamusta iltaan. Sunnuntait ovat ihan parhaita päiviä. Tänään oli aikaa pitkään aamiaiseen lukuisten maitokahvien ja aamun lehtien kera. Siinä kahvikupillisten välillä pyöräytin ruoaksi parmankinkkuun käärittyjä broilerin sisäfileitä. Lemppariohje, jonka löydät TÄÄLTÄ. Ohjeesta poiketen paistoin kääröt uunissa, 200 astetta 25 minuuttia. Täydellistä!

Bongasin Facebookista tapahtuman, joka tällaiselle astiafriikille oli kuin seireenien kutsu. Iittala järjesti Teurastamon Kellohallissa kirppiksen, jonka antina oli vintage-astioita Iittalalta ja mm. Rörstrandilta. Sinne siis!


Maisemaa, Kekkeriä, Pionia, Muumeja, Helena Tynellin Aurinkopulloja, Kaj Franckin lasistoja, Riihimäen lasin upea valtavan suuri lasitölkki ja mitä kaikkea muuta kaunista ja nostalgista siellä olikaan myynnissä. Makustelin joidenkin suosikkieni hintoja ja mahdollisia käyttökohteita. Muistutin itseäni siitä, ettei meillä ole enää tilaa yhdellekään kaunokaiselle.


Hassua miten jo pikkutyttönä olen rekisteröinyt mieleeni astioita. Mummolla oli tuota Oiva Toikan Flora-sarjaa, iso mehukannu ja niitä kauniita korkeita laseja. Riihimäellä asuneella kummitädillä oli arvatenkin paljon Riihimäen Lasin tuotteita, tuokin ihana malja oli aina sillä yhdellä pikkupöydällä.


Arabian Maisema-sarjan lautasia ja vateja on kulkeutunut omaan keittiööni niin perintökalleuksina kuin kirppislöytöinäkin. Tuo alakuvan kaunotarkin olisi ollut myynnissä. Kaunis, mutta ei oikein omaa tyyliäni.


Kellohallin kuppila tarjosi maukkaita pitaleipiä. Valitsin omaani lihatäytteen, koftan, Pohjois-Afrikkalaisin maustein. Tarjolla oli harissaa, raikasta jogurttikastiketta ja jotakin salsan tyyppistä soossia. Pyysin vähän kaikkea omaan leipääni ja yhdistelmä olikin onnistunut. Kofta oli maukasta ja leivän syöminen juuri niin sotkuista kuin street foodin kuuluukin olla.



Kirppislöydöt saivat tällä kertaa jäädä hankkimatta. Nappasin kahvin mukaani, hörpin sen auringonpaisteessa ja jatkoin sitten matkaani kohti Ruskeasuon palloiluhallia.


Ei viikonloppua ilman sulkapalloa meidän perheessä. Kuopus lennähti jo viime torstaina Kööpenhaminaan jatkaakseen sieltä matkaa junalla Malmöhön. Malmössä pelattiin Internationella Skånska ungdomsspelen 2015, jossa hän oli saanut kunnian edustaa Suomea. Kotiin hän saapuu tänään puolilta öin tuliaisina hieno 3/4-sija U15-tyttöjen nelinpelissä ja ystävyys aiemmin tuntemattoman espanjalaisen nelinpeliparinsa kanssa. Husband puolestaan pelasi hopeasijalle Hanhensulan kansallisen tason turnauksessa miesten C-luokan nelinpelissä yhdessä Timon kanssa. Hyvä pojat!


Näillä miehillä on sydän paikallaan <3

HanSun kisan MN-C hopeamitalistit ja voittajat Timo, Per, Kari ja Markku. Hopeaa siis ÖIF:lle ja kultaa isäntäseura HanSulle.

Näin on sunnuntaipäivä kääntynyt kohti iltaa. Iltaa on vielä pitkälti jäljellä, koska vuorokauden vaihtuessa saamme olla noutamassa nuorimmaistamme lentokentältä. Aurinko paistaa vielä kauniisti, joten vetäisinkö lenkkarit jalkaan ja lähtisin nautiskelemaan intiaanikesästä. Hmm... puolet ajasta en tiedä mitä teen. Ei se mitään, sunnuntaisin se on ihan sallittua.

lauantai 12. syyskuuta 2015

Kuitua metsästämässä

Ystäväni sai ystävällisen kehotuksen funktionaaliselta lääkäriltä lisätä kuidun määrää ruokavalioonsa. Asia on sikäli haasteellinen, että hän välttelee maito- ja viljatuotteita sekä runsaasti tärkkelystä sisältäviä kasviksia, kuten perunaa. Kuidun määrä on jäänyt vähäiseksi rasvan ja proteiinien ylivallan alla. Minua kiinnostaa, miten paljon kasviksia, hedelmiä ja marjoja täytyy syödä saadakseen riittävästi kuitua. Pärjääkö ihminen ilman täysjyväviljatuotteita kuidun saannin näkökulmasta? Nykyisten ravintosuositusten mukaan aikuisen kuiduntarve on 25 - 35 grammaa päivässä. Me suomalaiset pääsemme noin 20 grammaan päivässä keskimäärin.


Valmistin lämpimän lohisalaatin, johon valitsin kuitupitoisina pitämiäni kasviksia ja papuja. Tavoistani poiketen punnitsin tarkkaan yhden annoksen raaka-ainemäärät. Selvitin salaattiannoksen kuitumäärän tuoteselosteita ja Fineliä apuna käyttäen. Salaatti oli muuten oikein maukasta.

LÄMMIN LOHISALAATTI yhdelle

25 g sydänsalaattia (tai muuta lehtisalaattia)
50 g parsakaalia höyrytettynä
70 g kesäkurpitsaa
50 g säilöttyjä mustapapuja
10 g paahdettuja manteleita
70 g loimulohta
1 tl sitruunaoliiviöljyä
1 tl voita
pippuria
suolaa
balsamicoa
1 tl sesamöljyä

Halusin pitää lehtisalaatin määrän pienenä. Herkullisen rapeat sydänsalaatin lehdet sopivat hyvin salaatin pohjaksi. Lehdet ovat kauniita ja erittäin maukkaita. Ne pitävät myös hyvin muotonsa lämpimien kasvisten alla.

Höyrytä parsakaali. Parsakaalin varret kannattaa myös käyttää. Ne voi leikata noin puolen sentin paksuisiksi paloiksi. Suolalla maustettuna ne sopivat oikein hyvin lämpimään salaattiin. Leikkaa kesäkurpitsa ohuiksi siivuiksi. Kuumenna pannulla tilkka oliiviöljyä ja nokare voita. Paista kesäkurpitsakiekot molemmin puolin kauniin pilkullisiksi. Kun pannu on riittävän kuuma, paistaminen käy nopeasti. Valuta ja huuhtele mustapavut lävikössä. Lisää kaikki lämpimät kasvikset pannulle ja mausta suolalla, pippurilla, tilkalla sesamöljyä ja balsamicoa. Mausteet voit vaihtaa mieleisiin. Niin saat vaihtelua salaattiin.


Käytin salaattiin valmista Isokarin loimulohta, jota myydään kätevinä annospaloina. Yhdestä paketista riittää ainakin kahdelle.


Entäs ne kuidut sitten? Yhteenlasku kertoi, että kuitua lohisalaatissani oli 6,5 grammaa ilman alla olevan kuvan leipäpalaa. Hieman hämmästyin kuidun vähäistä määrää, koska ajattelin valinneeni hyvin kuitupitoisia kasviksia ja papuja salaattiin. Tuollainen annos voisi olla kevyttä toimistotyötä tekevän naisen lounas. Päivän muista aterioista pitäisi siis saada vielä tuollaiset reilut 20 grammaa kuitua, jos mielii päästä suositellun alarajan paremmalle puolelle.


Määrän saisi täyteen esim. koostamalla yhden päivän ateriat seuraavasti:

Aamiainen:
1/2 avokado maun mukaan maustettuna
keitetty kananmuna
1 dl pakastemansikoita

Lounas:
lohisalaatti ohjeen mukaan

Välipala:
1 dl pakastemansikoita
1 rkl liotettuja pellavansiemeniä

Päivällinen:
iso jauhelihapihvi (kypsä paino n. 120 g)
2 dl keitettyjä linssejä
vihersalaatti 200 g

Iltapala:
1/2 avokado sitruunalla ja chilillä maustettuna

Finelin mukaan näistä päivän aterioista kertyy noin 32 g kuitua. Energiansaanti jää varsin vähäiseksi, noin 1450 kilokaloriin. Hiilihydraatteja on ainoastaan 62 grammaa, rasvaa 85 grammaa ja proteiinia 87 grammaa. Sinänsä päivän ateriat ovat ihan ok, mutta itselleni lisäisin muutaman palan täysjyväleipää päällisineen ja pienen annoksen puuroa aamuun, iltaan tai välipalalle mansikoiden kanssa sekä maitotuotteita melkein joka aterialle. Täysjyväviljat sisältävät reilusti niin kuitua, hyviä hiilareita kuin proteiiniakin. Proteiinin määrän lisäys olisikin tarpeen noissa luvuissa. Energiamäärien ollessa hyvin alhaisia, suojaravinteidenkin saanti saattaa jäädä liian vähäiseksi. Päivän avokado pelastaa hyvien rasvojen saannin, jos päivän toinen salaatti ei sisällä öljykastiketta.

Tämän tyyppinen ateriointi voisi sopia siis hiilareita välttelevälle kevyen työn tekijälle, joka haluaa pudottaa hieman painoaan. Helsingin Sanomat uutisoi tänään, että Helsingin Yliopisto on mukana tutkimuksessa, jonka myötä on tarkoitus selvittää, onko hiilihydraattien vähentämisellä mahdollista laihtua pysyvämmin ja ehkäistä tiettyjä sairauksia. Mielenkiintoinen tutkimus, joka saattaa jopa johtaa kansallisten ravitsemussuositusten muuttamiseen. Lue lisää tutkimuksesta TÄÄLTÄ.