sunnuntai 11. toukokuuta 2014

Ei ihan tanskalainen voileipä

Tanskalaiset ovat hieno kansa. Tanskassa on mahtavan hyviä sulkapalloilijoita, ja heitä on pallljoonnn! Tanskaa hallitsevat osaavat naiset. He onnistuvat myös puhumaan ruotsilta näyttävää kieltä siten, että sitä on mahdotonta ymmärtää. Hieno on myös tanskalainen voileipäkulttuuri. Tanska on Smørrebrødien valtakunta. Runsastäytteisille leivilleen he ovat keksineet käsittämättömiä nimiä, kuten Sol over Gudhjem eli ”aurinko Gudhjemin yllä” (ruisleipä, savusilli, purjo- tai keltasipuli, raaka munankeltuainen, Dyrlægens natmad eli ”eläinlääkärin yöpala” (ruisleipä, maksapasteija, suolaliha, lihahyytelö ja sipulirenkaat), Stjerneskud eli ”tähdenlento” (vehnäleipä, lehtisalaatti, tomaattiviipaleet, leivitetty punakampela, höyrytetty punakampela, päällä majoneesilla, kaviaarilla ja sitruunaviipaleella höystetyt katkaravut)
(voileipätiedot Wikipediasta)

20140510_184131

Omasta jääkaapista ei sattunut löytymään aineksia mihinkään yllämainituista leivistä, joten voileipäpäivällisemme sai italialaisen vivahteen.

20140510_175705

ITALIALAIS-TANSKALAINEN VOILEIPÄ viidelle

10 viipaletta perunalimppua tai saaristolaisleipää (käytin Oiva-perunalimppua, NAM)
3 pkt mozzarellaa
1 prk pestoa (rucolapestoa tällä kertaa)
1 rasia pikkutomaatteja (miniluumutomaatteja)
hyvää oliiviöljyä
balsamicoa
mustapippuria
sormisuolaa
basilikaa
kourallinen paahdettuja pinjansiemeniä


Sain inspiraation mozzarella-pestorullaan Hiidenuhman keittiön ohjeesta. Tein rullan kuitenkin kylmästä mozzarellasta, mikä osoittautui hieman haasteelliseksi, mutta olin kuitenkin suht tyytyväinen lopputulokseen.

20140510_180437

Leikkaa mozzarellapallot auki ja asettele ne kelmun päälle levyksi. Levyn koko on noin 15x30 cm. Taita tuorekelmu myös mozzarellalevyn päälle ja nuiji esim. lihanuijalla levyä siten että siitä tulee yhtenäinen.

20140510_180612

Levitä pesto mozzarellalevyn päälle. Näyttää pahalta, maistuu hyvältä!

Rullaa levy kelmun avulla tiukaksi rullaksi. Kääri kelmu tiukasti rullan päälle ja laita se jääkaappiin maustumaan.

Pese ja puolita tomaatit. Silppua kourallinen basilikanlehtiä. Paahda pinjansiemenet kuivalla pannulla. Älä polta. Rasvaiset siemenet kärtsäävät helposti, kun lähtevät paahtumaan. Hiidenuhman keittiön saman postauksen kommenteissa oli mielenkiintoista tietoa pinjansiemenistä. Käykää kurkkaamassa. Lyhykäisesti kannattaa ostaa vain noita pitkulaisia siemeniä, sillä siten välttyy pine mouthilta.

20140510_182642

Paahda leivät joko uunissa, paistinpannulla tai paahtimessa. Jos teet isolle porukalle, uuni on kätevin vaihtoehto.

Sitten vain kokoamaan herkkupalaa suoraan lautasille. Leikkaa pesto-mozzarellarullasta noin sentin paksuisia siivuja. Laita kaksi siivua leivälle. Ripottele tomaatinpuolikkaita mozzarellan päälle. Rouhi mustapippuria ja ripottele sormisuolaa maun mukaan. Lisää basilika ja valuta hieman oliiviöljyä leiville. Lisää viimeisenä balsamico ja pinjansiemenet.

20140510_184137

Kaunista kevättä teille kaikille! Nautitaan luonnon heräämisestä ja uudesta kesästä.

Tänään liehuvat liput äitien kunniaksi. Parasta tässä päivässä, kuten kaikissa muissakin päivissä ovat lämpimät halaukset ja antoisat keskustelut. Olen kiitollinen lapsistani. En halua äitienpäivänä mitään tavaralahjoja. Lapset ovat lahja joka päivä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Älä epäröi! Jokainen kommentti on tervetullut!

Kiitos käynnistä - tack för besöket - thanks for visiting!
Susanna/Bad Mama's kitchen